Yleistä alueesta

Oulunkylän siirtolapuutarhan kerhokentta maaliskuussa 2015. Kuva: Tarja Nousiainen
Kerhokenttä maaliskuussa 2015.

Oulunkylän siirtolapuutarha on perustettu vuonna 1940. Se sijaitsee Vantaanjoen varrella Helsingin Veräjälaaksossa. Alueella on 203 mökkiä. Alueen koko on 15 hehtaaria. Siirtolapuutarha on merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi virkistysalueeksi yleiskaavassa.

Vierailulle siirtolapuutarhaan

Siirtolapuutarha on auki yleisölle kesäkaudella. Se on kaupungin puistoalue, jonka yleisille alueille vierailijat ovat tervetulleita. Alueella sijaitseva leikkupuiston kalusto uusitaan 2019-2020. Siirtolapuutarhurit huolehtivat omien palstojensa lisäksi myös yleisistä alueista, niiden siisteydestä ja istutuksista sekä yhteiskäytössä olevista rakennuksista.

Toimintaa alueella

Siirtolapuutarhayhdistys on vuosia järjestänyt talkoovoimin aktiivista toimintaa kuten kesäkahvilan, myyjäisiä ja perhetapahtumia. Tapahtumat ovat avoimia yleisölle. 

Vuodesta 2018 alkaen yhdistyksen kerhotalo on ollut käyttökiellossa, jonka vuoksi toiminta on supistunut. Yhdistyksen uusi kerhotalo hanke on parhaillaan työn alla. 

Yhdistyksellä on käytössä sauna ja kaksi uimalaituria Vantaanjoen rannalla. Siirtolapuutarhurit voivat vuokrata saunan yksityiskäyttöön. 

Siirtolapuutarhan alueella voi pelata lentopalloa ja kentällä erilaisia pelejä kuten kuulakikkaa ja petankkia. Kaikki tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista.

Oma mökki vuokrapalstalla

Mökit ovat yksityisomistuksessa. Niitä ei voi vuokrata eikä myöskään Airbnb -toiminta ole luvallista. Mökkien koko on 27-36 m². Mökit on alun perin rakennettu samalla pohjapiirustuksella, mutta nykyisin niiden koko ja korkeus vaihtelevat hieman. Ulkoasussa pyritään yhtenäiseen linjaan. Sallittuja värejä on muutama ja niistä on käytössä useita sävyjä.

Siirtolapuutarhayhdistys on vuokrannut alueen Helsingin kaupungilta. Yhdistys vuokraa alueen mökkipalstoja edelleen omille jäsenilleen. Vuokrasopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka.

Mökkipalstat ovat yksityisaluetta. Mökin omistaja ei voi luovuttaa palstaa tai osaa siitä muiden käyttöön. Keskimääräinen palstakoko on 400 m². Palstoja rajaavat aidat, jotka ovat tyypillisesti joko orapihlajaa, vadelmaa, koristearoniaa tai syreeniä.

Rakentaminen alueella

Siirtolapuutarhayhdistyksen hallitus valvoo kaupungin kanssa tehdyn vuokrasopimuksen velvoittamana kaikkea rakentamista alueella. Rakentamisesta pitää aina tehdä joko ilmoitus tai hakea sille lupa yhdistykseltä. Kaupungilla on säännöt, mitä palstoille saa rakentaa. Uuden mökin rakentajien pitää hakea lupa ja lunastaa tyyppipiirustukset yhdistykseltä. Ulkopuolisten rakennusurakoitsijoiden kannattaa ottaa yhteyttä rakennustoimikuntaan ennen töiden aloittamista. Yhteystiedot: Hallitus ja toimihenkilöt

Siirtolapuutarhuriksi Oulunkylään

Siirtolapuutarhuriksi tullaan ostamalla mökki. Kaikkien mökkien omistajien on oltava kirjoilla Helsingissä ja pysyvä asunto Helsingissä. Jos mökissä on useita omistajia, tällöin yksi omistajista liitetään yhdistyksen jäseneksi ja palstan vuokraoikeus voidaan siirtää hänen nimiinsä. 

Myyjät mainostavat mökkejä yhdistyksen ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Ostajat voivat jättää ilmoitustaululle myös oman ostoilmoituksensa. Mökkikaupoissa käytetään usein myös välittäjiä.

Mökkien ostoon ei yhdistyksellä ole mitään jonotuslistoja, koska mökit ovat yksityisomistuksessa. Mökin omistajan ei tarvitse ilmoittaa myyntiaikeistaan yhdistykselle. Yhdistykselle ilmoitetaan toteutuneet kaupat, jotta palstan vuokraoikeus voidaan siirtää uudelle mökin omistajalle. Yhdistykselle tulee ilmoittaa aina kun mökin omistajuudessa tapahtuu muutoksia (omaisuuden jako, kuolinpesät).

Siirtolapuutarhamökin hinnalle on mahdotonta antaa edes viitteellistä haarukkaa ja hinta vaihtelee rakennuksen ja palstan kunnon mukaan. Lue lisää: Mökin osto ja myynti.

Jos osallistut mielelläsi yhteisiin talkoisiin ja tekemisiin, eikä sinua häiritse se, että naapuri on lähellä ja lisäksi ymmärrät, että kaupungin puistoalueella täytyy noudattaa maanomistajan määräyksiä, jotka rajoittavat rakentamista ja liittyvät palstan hoitoon, saatat olla erinomaista siirtolapuutarhuriainesta!  Tutustu toimintaan tarkemmin Yhdistys- ja Ospyn ABC -osiossa.

Lisätietoa:

Siirtolapuutarha
Wikipedia

Vallilan siirtolapuutarhamuseo
Uudenmaan museo-opas

Helsingin viher- ja virkistysalueet ja kaupunkiluonto (pdf)
Helsingin yleiskaava
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2013:15

Helsingin keskeisimmät maankäytön muutosalueet (pdf)
Helsingin yleiskaava
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:43